Kylläpä tämän oman blogin aloittaminen kesti! Pitänyt jo pitkään aloittaa kirjoittamaan, mutta aina se on vaan jäänyt jostain kumman syystä. Tuntuu, että mulla on aina ihan hirveästi kirjoitettavaa, mutta olen sen verran laiska, että en ole saanut mitään aikaiseksi.

  Nyt on käynyt viimeisen viikon aikan niin, että olen äkkiä aikuistunut... ainakin jonkin verran. Olen alkanut lukemaan sanomalehteä päivittäin (mikä on enemmän kuin koko viime vuonna), tehnyt ihan oikeaa ruokaa (ei vain nuudeleita tai valmispastaa), etsinyt omatoimisesti ja aktiivisesti töitä, ottanut erilaisista asioista kunnolla selvää, tehnyt opiskeluhakemuksia ja käynyt ilmoittautumassa jopa työkkäriin. Voin olla rehellisesti ylpeä itsestäni.

  Viimeiset ylioppilaskirjoitukset maanantaina. Kuten tavallista, en ole jaksanut lukea taas lainkaan. Olen ottanut koko kirjoitushärdellin ihan rennosti (ehkä liiankin?). Pääasia, että läpi pääsee kaikista ja on toukokuussa lakki ja todistus. En vaadi muuta. Kunnianhimoni on aina hukassa silloin, kun on koulusta kyse. Näin ei varmaan pitäisi. Mutta miksi stressata? Elämässä on paljon muita asioita, joista voi stressata.

  Viikonloppu tulossa, eikä juurikaan suunnitelmia. Huomenna illalla hieman fiilistelemään livemusiikin tahtiin, mutta sen jälkeen olen päättänyt mennä ihan vaan kiltisti kotiin. Ei jotenkin ole minkäänlaista bilefiilistä. Tosin ei sitä ikinä tiedä, mitä lauantaina keksii. Jotenkin vaan tämä lomailu tammikuun alusta asti on laskenut viikonloput mun arvoasteikolla reilusti alaspäin. Ei niitä osaa enää hehkuttaa etukäteen. Surullista, mutta silti niin totta.